Belgian kuningas Philippe on joutunut identiteettivarkauden uhriksi, kertoo Svensk Damtidning. Belgian syyttäjänviraston ja kyberturvallisuuskeskuksen tiedotteessa kerrotaan, että useat huijarit ovat ...
Kuningas Charles tiedotti alkuvuodesta 2024 saavansa hoitoa syöpään. Syöpä huomattiin hänen eturauhasvaivansa hoidon yhteydessä, mutta tarkempaa tietoa syövästä tai sen sijainnista ei ole kerrottu ...
Televisioiduilla joulupuheilla on pitkä perinne Britanniassa, sillä kuningatar Elisabet piti sellaisen jo vuonna 1957. Elisabet kuoli syyskuussa 2022, joten hänen jälkeensä joulupuheen on pitänyt ...
Kuningas Charles on 77 vuoden ikäänsä mennessä ehtinyt koluamaan monia maailman kolkkia ja kokemaan melkoisia elämyksiä. Yksi näistä on lumiskootterilla ajaminen Kanadan arktisessa saaristossa.
Britannian kuningas Charles kertoi perjantaina, että hänelle tehtyjä syöpähoitoja vähennetään ensi vuonna. Charles kertoi asiasta televisiopuheessa. – Pystyn tänään kertomaan teille sen hyvän uutisen, ...